Kohti parempaa ihoa

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Multa kysellään aktiivisesti mun ihosta ja siitä, miten olen saanut sen näin hyvään kuntoon aknen jälkeen.

Ihoni on aina ollut rasvoittuva ja taipuvainen epäpuhtauksiin. Pikkuhiljaa näppylöitä alkoi tulemaan enemmän ja varsinkin poskien alueelle. Mistään pahasta aknesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan keskimääräistä hieman runsaammin epäpuhatuksia. 9.luokan keväällä kävin ihotautilääkärillä, josta sain 3kuukauden antibioottikuurin (nimeä en enää muista), aloitin Diane nova-ehkäisypirrelit ja sain aamuksi ja illaksi omat aknevoiteet. Kolmen kuukauden jälkeen ihoni oli parantunut todella hyvin antibioottien ja voiteiden jokapäiväisellä käytöllä, eikä sen jälkeen ole pahemmin pahoja näppylöitä tullut. Ehkä pari-kolme on ollut kerralla "pahoina aikoina", mutta ennen hoitoa saattoi olla pelkästään yhdessä poskessa tuon verran ja muutama vielä lisää otsassa tai leuassa. Monet sanovat, ettei kannata mennä ihotautilääkärille koska akne uusiutuu aina. Bullshit! Pyytäkää koulunne terveydenhoitajalta lähetettä ihotautilääkärille ihan rohkeasti ,jos finnit häiritsevät teitä. Itse hain sinne äitini ehdotuksesta ja olen ikuisesti kiitollinen!
En ole ikinä ollut mikään ns pizzanaama, olen pystynyt olemaan ilman meikkiä kesäisin ja ihan poikaystävänkin sain aikoinaan finneistä huolimatta  :-D Olen siitä ollut onnekas, koska mitään pahempia aknearpia ei ole jäänyt, vain pari jälkeä poskiin.

Nyt olen sellaiset 5vuotta käyttänyt oikeastaan vain apteekin naamanpuhdistusaineita ja suosittelen niitä kaikille. Ne eivät maksa paljoa enempää kuin tavarataloista saatavat, mutta ovat paljon parempia varsinkin kasvojen iholle :-) Täältä voit lukea lyhyesti käyttämistäni apteekin kasvojenpuhdistusaineista. Tosin toi Acon Spotless ei ollut kovin hyvää tai itse en ainakaan tykännyt.

Nämä tuotteet kuuluvat tällä hetkellä kasvojenhoitooni. Olen innokas kokeilemaan eri tuotteita ja siksi aika monet vaihtelevat aina edellisen loputtua :-) Ja riippuu aina vähän jaksanko mennä apteekista hakemaan jotain :-D
Kasvojenpuhdistus
 Louis Widmerin Skin appeal-puhdistusvaahto on näistä se, jota käytän päivittäin. Tykkään tosta tosi paljon ja siitä onkin tullut uusi lemppari :-) Garnier pure ja Nivea Young wash off sijaitsevat pesuhuoneessa ja käytän niitä meikkien pesuun ja ihon kuorintaan suihkussa. Tuo Nivea Young on mielestäni paras markettisarja. Ei kuivata, puhdistaa hyvin meikin ja pitää pienimmät finnit poissa

Kosteutus, silmämeikinpuhditus ja tehohoito
En ole vuosiin käyttänyt silmämeikinpuhdistusainetta vaan ädin iloksi pyyhkinyt ripsarinjämät pyyhkeeseen. Nyt sain aikaiseksi ostettua sen samalla ostaessani vedenkestävän ripsivärin ja suosittelen tota ainetta vedenkestävälle meikille. :-) ei tarvitse aina äidin purkilla käydä. Ihon kosteutukseen olen käyttänyt Nivea Young-sarjan kosteusvoidetta siitä saakka kun tuotesarja tuli markkinoille. Ihan parasta ja edullista! Tällä hetkellä käytän paikallisiin finneihin Herbinan clear line täsmägeeliä säännöllisen epäsäännöllisesti. Ihan ok toi kait on. Ihan ehdoton ja paras kuitenkin on linkatussa postauksessa mainittu apteekissa myytävä Sebamedin geelipuikko finneille! Maksaa jotain 10euron paikkeilla, on riittoisa ja poistaa finnit nopeasti. Sopii tosi hyvin meikin alle, koska imeytyy nopeasti

Kuorinta ja kasvonaamio
 Garnier Purea käytän kuorintaan ja joskus suihkussa kasvonaamiona. Kuitenkin aktiivisimmin käytän Dermosilin arctic berries conceptsin syväpuhdistavaa vadelmanaamiota, joka tekee ihosta ihanan pehmeän

Tuollainen on tämänhetkinen kasvojenhoitoni :-) Muistakaa pestä meikit aina ennen nukkumaan menoa vaikka kuinka laiskottaisi. Aamulla saatte kiittä sitä!

6 kommenttia:

  1. Joo kannattaa tosiaan puhdistaa meikit illalla! Ainakin itsellä, jos en pese naamaa illalla, niin silmät ovat väsyneemmän tuntuiset, kun kaikki meikit ovat silmissä.
    En ole käyttänyt muita samoja pesuaineita kuin tuo Nivean, ja tykkään kanssaitse tosi paljon:)

    VastaaPoista
  2. Huuu, mä en IKINÄ vois jättää meikkejä naamaan. Mulla on ainakin jo semmonen niin juureutunut rutiini naaman pesuun etten vois kuvitellakkaan etten pesis naamaa jopa baari-illan jälkeen on pakko aina päästä pesemään naama.. Ainakin vähän freshimpi olo aamulla sitten :P

    VastaaPoista
  3. Monille oikeiden tuotteiden löytäminen voi olla todella vaikeaa ja työlästä. Varsinkin kun monet markettituotteet ovat aika perseestä jos vertaa esim. apteekin ja kalliimpien merkkien tuotteita. Mutta siis jokaisellahan on eri tarpeet iholle! : ) olis tosi hyvä jokaisen päästä käymässä esim. ihoanalyysissä, josta voidaan kertoa, mitä iho tarvitsee jne : )

    mä en ole vielä löytänyt kunnon luottotuotteita : ( iho edelleen takkuilee..

    VastaaPoista
  4. Mä olen kans pitänyt apteekki tuotteista. Varsinkin neutrogenan tuotteet on mun suosikkeja ollut jo pitkään. Maanantaina uskaltaudun ostamaan garnierin naamanpesu aineen, en nimittäin ole kauheesti luottanut näihin marketti tuotteisiin :(

    VastaaPoista
  5. Mä luulin, että toi Garnierin monella tapaa käytettävä mömmö olis ihan kamalaa myrkkyä : D

    Mut eikai se sitten ole, kun säkin sitä voit käyttää :)

    VastaaPoista
  6. Mä en uskalla käyttää Garnierin kasvojenhoito/puhdistustuotteita enään ollenkaan. Mulle aiheutti finnejä ihan vaan se puhdistusgeeli. Finnit loppu kun lopetin sen käytön. Ihme juttu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela