Juuri pääsin maininneeksi, etten ole käyttänyt keinorusketusta pitkään aikaan :-D Tänään kuitenkin on fuksiaiset ja haalarin alle laitan baariin topin, jonka kanssa haalarin voi kietoa vyötäisille. Kädet näyttää paljon paremmalta päivettyneenä, joten eilen hieman läträilin ir:ällä :-)
Selässä on sellainen tietty kohta, johon ei kädet missään asennossa meinaa ylttyä. Käyttämäni itseruskettava vielä sävyttää välittömästi, joten huomaa kunnolla ison vaalean kohdan yläselässä. Lueskelin viime viikolla Niksipirkkaa (oon ihan koukussa!) lehdestä ja siellä oli vinkki aurinkorasvan levittämiseen.
Nimittäin ruuan laittoon tarkoitettu nuolija! Ostin joskus Ikeasta setin, jossa oli kapea ja tuo paksu nuolija ja jälkimmäinen oli TÄYDELLINEN levittämiseen :-D Suosittelen!
Nyt alan valmistautumaan iltaa varten, palaillaan huomenna :-)
keskiviikko, 1. helmikuuta 2012
tiistai, 31. tammikuuta 2012
Ilmoitus/ Elloksen alesta
Kurkin äsken * Elloksen
alennuksia ja monet tuotteet on menneet isompiin alennuksiin. Keräsin kollaasiin omia lemppareita :-)
Alakulman pinkin takin tilasin itselle ja kiinnostuneille tiedoksi että sitä löytyy myös monissa muissakin väreissä!
Alakulman pinkin takin tilasin itselle ja kiinnostuneille tiedoksi että sitä löytyy myös monissa muissakin väreissä!
Tunnisteet:
Yhteistyöt ja mainokset
K
Saatiin lauantaina pientä kotiinvietävää, johon kuuluin muun muassa super söpöt matkakokoiset Kevin Murphyn shampoo, hoitoaine, rakennetta tuova muotoiluaine, kuivashampoo sekä hiuslakka. Merkki on mulle ennestään tuntematon ja innolla odotankin näiden kokeilemista seuraavan hiustenpesun yhteydessä :-)
Angel.Rinse Tuuheuttava hoitoaine hennoille, värjätyille hiuksille. Mangon ja kaakaovoin kosteuttajat sekä mandariinin eteerinen öljy silottavat kuivia, värjättyjä hiuksia
Angel.Wash Kosteuttava ja tuuheuttava shampoo hennoille, värjätyille hiuksille. Sisältää vihreän teen sekä runsaasti C-vitamiinia sisältävän ruusunmarjan uutteita
Anti.Gravity Öljytön, tuuheuttava ja rakennetta luova muotoilutuote, joka luo runsaammat ja paksummat hiukset. Pitää tyylisi kunnossa, olipa se sitten kihara tai suora. Sisältää sertifioitua, orgaanista laventelia
Fresh.Hair Kuivashampoo kaikille hiustyypeille. Tuuheuttaa, antaa rakennetta sekä poistaa hiuksista epämiellyttäviä tuoksuja ja rasvaisuuden. Voidaan käyttää myös muotoilutuotteena luomaan hiuksiin mattaisen rakenteen. Sisältää kanelipuun ja appelsiinikukan (neroli) tuoksuöljyjä
Session.Spray Hienojakoinen viimeistelykiinne, joka antaa vahvan, painottoman ja pitkäkestoisen pidon. Sisältää hydrolysoitua vehnäproteiinia, luonnollisia tuoksuöljyjä sekä UV-suojan, jonka avulla väri säilyy kirkkaana pidempään

Onko Kevin Murphy teille tuttu merkki? :-)
Ps. Loppuun tän hetken lemppari venyttelybiisi
Jack Legacy-Safe arms tonight
Tunnisteet:
Hiustenhoito
maanantai, 30. tammikuuta 2012
Vaatteita Haka-Kirppiksellä
Vien huomenna aamupäivällä yhden työkaverin kanssa ajalle 31.1.-5.2. Hyvinkään Haka-Kirppikselle tavaraa myyntiin. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos asutte täällä päin. Itellä on ainakin sellainen Ikea-kassillinen omia vaatteita menossa myyntiin :-)
Pöydän numero on 4
Tunnisteet:
Muut
Kalinainen II
Moikkamoi! Mulla on siivous menossa ja napsasin tossa joku aikaa sitten pari kuvaa nassustani "uusilla" huulilla. Tuosta nyt saa vähän parempaa käsitystä ja itse olen henkilökohtaisesti ihan rakastunut! <3
Ps. Kivat noi mun parissa sekunnissa suditut kulmat näissä kuvissa :-----D
Ps. Kivat noi mun parissa sekunnissa suditut kulmat näissä kuvissa :-----D
Tunnisteet:
Restylane
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)